tiistai 16. lokakuuta 2012

Alakerran remontti - päivä 28

Työt jatkuivat tänään alakerran makuuhuoneen seinien ja katon tasoituksella. Meillä on ollut ikävän näköinen kipsomaatti katto, josta halusin päästä tässä yhteydessä eroon ja nyt sitä ei enää ole. Seinien rakentaminen on myös niin ikään alkanut. Kylpyhuoneessa on tänään jatkunut saumaustyöt.

Eilen illalla kävimme etismässä valaisimia, mutta vielä en ostanut mitään. Alakerran makuuhuoneeseen todennäköisesti ostamme lasiset halogeeni valaisimet ja sen lisäksi yhden isomman valaisimen keskelle huonetta. Jälkimmäistä en ole vielä edes ehtinyt miettimään. Halogeenit upotetaan uutteen kattoon, joten se täytyy olla pohdittuna pikimiten - jo tänään. 

Aulaan jää kuvien mukaisesti nyt vain yksi noista kahdesta eteisen valaisimista, kun toisen vie huoneen laajennus, joten ajattelin vaihtaa sen jäävän valaisimen sekä pienen eteisen valaisimen samanlaisiksi. Harmillista, kun nykyiset valaisimet eivät ole lainkaan linjassa keskenään eikä niiden siirtäminen tällä aikataululla onnistu. Pitää yrittää keksiä joku vähiten huono vaihtoehto. Mielessä on ollut tavalliset plafondit tai sitten kristalliset. Meillä on kristallivalaisimet melkein joka huoneessa, joten siitä syystä  pohdin, että pitäisikö saman linjan vai ottaisiko jotkut neutraalit valaisimet? Neutaalit siksi, että ei korostu tuo mielestäni huono linjaus noiden kahden valaisimen välillä.


Katto on tasoitettu, ja näyttää tosi siistiltä verrattuna aikaisempaan röpelöiseen jota ei voinut edes putsata, kun puolet massasta lähti jo irti.

Oven ja seinän paikat on jo valittu. Katto on matalammalla toisella puolella huonetta, mutta se tuo tilaan mukavaa särmää. Ajattelin jo, että tuohon katon rajaan jäävään "palkkiin" voisi laittaa jotain kivoja pieniä tauluja tai valokuvia.

Kunpa olisi ollut mahdollisuus vaihtaa myös nämä kaapit uusiin. Nämä ovat alkuperäiset. Vetimet olen uusinut niihin joskus viime vuonna.

Eteisen valaisin, jonka haluan vaihtaa uuteen. Valaisin pitäisi mielestäni olla huoneen keskellä. Myös nämä eteisen liukuovikaapit saavat kyytiä. Eivät pysy sijoillaan millään, joten saavat lähteä. Tilalle ehkä joku verhoratkaisu.

Tässä aula, joka on yllä olevaa eteistä vastapäätä. Näihin pitäisi saada samanlaiset valaisimet.
  
Ovi  ja seinä ovat rakentumassa. Lattia on jo piikattu ja uusi laatta saadaan tilaan perjantaina.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti