tiistai 23. huhtikuuta 2013

Kotipuutarhan kasvatit

Kevättä odotellessa! Kävi niin, että luntakin tuli jossain vaiheessa todella paljon ja samalla jäivät haaveet keväästä. Mennyt viikonloppu kuitenkin oli jo lupaava, joten eiköhän se tästä. Kotipuutarha kukkii vaikka ulkona onkin vielä viileää. Tänä keväänä istutettiin basilikaa, salaattia, tomaattia, herneitä, porkkanaa, salviaa ja kurkkua. Kaikki taimet on jo kertaalleen siirretty isompiin astioihin, kun kasvavat niin nopeasti. Ohessa joitakin kuvia:





perjantai 5. huhtikuuta 2013

Tuleeko se kevät vihdoinkin?

Onpa ollut kylmä talvi! Ja pitkä! Kirjoittaminen on jäänyt suhteellisen pitkän sairasloman takia, mutta toivottavasti tässä kohta taas ehtii ja pystyy tekemään päivityksiä.

Sisustusrintamalla uusin innostus oli maalata keittiön seinä. Naapurilla oli kertakaikkisen upea tapetti "duck egg" väriä, ja koska sitä ei valmiina saanut kaupasta niin sainpa jääneen tapettirullan loput ja teetettyä kyseisen värin. Onneksi ne nykyään tekee värin melkein mistä tahansa. Lopptulos näkyy tässä. Lisäksi yksi kuva taimista, jotka on jo isoja: siemenistä on laitettu kasvamaan jo porkkanoita, kurkkuja, basilikaa, tomatteja, salaattia ja salviaa.










torstai 7. helmikuuta 2013

Eteisen tuunausta

Muutama kuva inspiraatiosta, joka iski eteisen kohdalla. Sisustus on jatkunut remontin jälkeen suunnitelmin ja osin myös toteutuksin. Isoin huone on vielä vailla ilmettä, mutta suunnitelmia on jo. Hiljaa hyvää tulee sillä ajatusten täytyy saada myös virrata vapaasti ilman painetta valmistumisesta! Eteinen vuorossa siksi, että usein se jätetään vailla huomiota. Nyt olen yrittänyt korjata tätä epäkohtaa meidän kodissa.

Sisustustarralla saa ilmettä! Kuvan tarra sisustusliike Sateenkaarentaa. Uusi lipasto Cobellosta, Espoossa uuden liikkeen avajaistarjouksia nyt helmikuun ajan -20%. Tauluja ja niihin ihanat kehykset Ikeasta. Räsymatto on äitini tekemä ja pienen eteisen matto on vielä hakusessa. Olen myös vaihtamassa eteiseen uudet verhot, mutta ne ovat vielä työn alla. Kuvan silkkiverho on oven tilalla, kun meidän eteinen-viinihuone-kylpyhuone oli sellainen ovi hässäkkä, että ei pahemmasta väliä. Noiden tilojen väliltä purettiin kolme ovea!


maanantai 7. tammikuuta 2013

Uutta Vuotta 2013

Remontista on toivuttu jokseenkin ja Joulun ajan vapaat menivät hurjalla vauhdilla. Sisustus on alkanut remontoiduissa tiloissa sekä siivoaminen. Pahin siivo lienee varastossa, jonne täytyy saada muutenkin jollain ratkaisulla lisätilaa. Koko varaston tilankäyttö täytyy suunnitella uudelleen. Siitä blogiin myöhemmin.

Ennen ja jälkeen kuvat saa odottaa vielä suurelta osin, mutta innostuin nyt kuvaamaan saunaa. Ihanat valkoiset kauha ja "kippo" Prismasta sopivat hyvin tervaleppä saunaan. Meidän valossa tervaleppä taittuu aavistuksen verran punaiseen, mutta kun käsittelimme sen värittömällä parafiiniöljyllä niin pinta selkeästi tummeni ja sai vähän lämmön sävyä. Tykkään tuloksesta. Olemme vasta käsitelleet osan lauteista, mutta ajattelimme käsitellä seinät myös.